Muutama päivä sitten juttelin ystäväni kanssa. Hän kertoi aina haaveilleensa siitä, että osaisi soittaa saksofonia. Kun kannustin häntä menemään saksofonitunneille ja toteuttamaan haaveensa, hän vastasi, ettei voi, koska ei ole musikaalinen. Kysyin, mihin hän perusti väitteensä, mutta hän ei osannut perustella sitä.

Ehkä ajattelemme liian helposti, että musikaalisuus on ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Todellisuudessa se koostuu monista erilaisista taidoista – ja suuri osa niistä kehittyy harjoittelemalla.

Miksi meillä aikuisilla on niin paljon ennakkoluuloja omasta osaamisestamme? Mistä ne kumpuavat?

Pohditaanpa hetki musikaalisuutta. Mistä osa-alueista se koostuu? Käydään niistä läpi ainakin muutama.

Sävelkorva

Sävelkorva tarkoittaa kykyä kuulla soivan sävelen korkeus ja sen suhde muihin säveliin. Sävelkorvan avulla esimerkiksi kuulet, että melodia nousee tai laskee. Sen avulla pystyt myös laulamaan melodian ”nuotilleen” tai etsimään pianosta tutun melodian.

Ihmiset, joilla on erittäin suuria vaikeuksia erottaa sävelkorkeuksia toisistaan, ovat harvassa. Tässä taidossa on toki yksilöllisiä eroja, mutta sävelkorva myös harjaantuu.

Olen aina soittanut soitinta, jota minun itseni ei tarvitse virittää. Niinpä en ollut harjaantunut kuuntelemaan toisten soitinten viritystä, ja aluksi koin hankalaksi vaikkapa huilistin auttamisen soittimen virittämisessä. Vuosien mittaan korvani on kuitenkin kehittynyt, kun olen harjoitellut asiaa. Nykyään pystyn yleensä sanomaan, pitääkö virettä nostaa tai laskea himpun verran. Edelleen kokisin hankalaksi vaikkapa patarummun virittämisen, koska en ole harjoitellut niin matalan soittimen virittämistä.

Laulutaito ja sävelkorva eivät myöskään ole yksi ja sama asia. Laulamisessa tarvitaan sävelkorvan lisäksi äänenhallintaa. Jos kuulet itse, ettei laulamasi sävel osu kohdalleen, mutta et vielä saa ääntäsi toimimaan haluamallasi tavalla, kyse voi olla sävelkorvan sijaan äänenhallinnasta. Silloin laulamista pitää harjoitella lisää. Äänenhallinta on opittavissa oleva taito, ja laulunopettajat osaavat auttaa siinä todella paljon.

Rytmitaju

Rytmitaju tarkoittaa musiikin rytmin hahmottamista. Rytmi on musiikissa vähintään yhtä tärkeä kuin melodia. Jos minun pitäisi valita, kuuntelenko musiikkia, jossa rytmi on aivan pielessä, vai sellaista, jonka melodia menee miten sattuu mutta rytmi on kohdallaan, valitsisin jälkimmäisen. Rytmin tuntee kehossa. Musiikki menee ”jalan alle”.

Rytmitaju on taito, jota voi kehittää harjoittelemalla, ja musiikin rytmiä joutuu jokainen opiskelija harjoittelemaan: laskemme nuottien aika-arvoja, taputamme kappaleen rytmiä ja laskemme musiikin sykettä välillä ääneen, välillä omassa mielessämme. Vastaani ei ole tullut vielä ainuttakaan oppilasta, jolla ei olisi lainkaan rytmitajua.

Musiikin tulkinta

Musiikki ei ole vain oikeita säveliä oikeaan aikaan. Ne eivät vielä yksin tee musiikista elävää. Tulkinta antaa musiikille suunnan, tunnelman ja merkityksen. Musiikin tulee herättää tunteita ja päästää mielikuvitus siivilleen.

Me suomalaiset olemme usein sen verran pidättyväistä kansaa, etten ole vielä tähän päivään mennessä tavannut ainuttakaan soittajaa, joka tulkitsisi liikaa. Sen sijaan jokainen meistä harjoittelee koko soittouransa ajan tulkitsemaan rohkeammin, heittäytymään musiikin vietäväksi ja kertomaan musiikin tarinaa.

Koskettaako musiikki sinua? Saako joku kappale sinut herkistymään ja toinen tanssimaan? Saatko musiikista lisävirtaa urheiluun? Silloin sinä koet musiikin tunnelman. Harjoittelemalla opit tuomaan omia kokemuksiasi soittoosi ja luomaan kappaleista omannäköisiäsi tulkintoja, joiden äärelle toisten on ihana pysähtyä kuuntelemaan soittoasi.

Musikaalisuus ei yksin ratkaise soittamisen oppimista

Motoriikka kehittyy harjoittelemalla

Motoriikka ei ole musikaalisuuden osa-alue, mutta se vaikuttaa paljon soitonopiskeluun. Pianisti tarvitsee tietynlaista motoriikkaa, pasunisti aivan toisenlaista. Motoriikassa on toki synnynnäisiä eroja. Sehän on selvää.

Pianisti tarvitsee käsien ja etenkin sormien hallintaa. Kappaleiden vaikeutuessa soittimesta pitää saada erilaisia sävyjä, ja musiikissa voi olla vaikkapa nopeita kuvioita, jotka vaativat näppärää hienomotoriikkaa. Aika harva meistä hallitsee nämä taidot jo syntyessään. Tuskin kukaan.

Myös minä olen joutunut harjoittelemaan soittotekniikkaani paljon. Niin on jokainen muukin soittaja.

Rohkeus antaa musikaalisuudelle tilaa

Rohkeus ei ole musikaalisuuden osa-alue, mutta sillä on valtava vaikutus siihen, miten ihminen pääsee toteuttamaan musikaalisuuttaan.

Jos ystäväni ei koskaan uskalla toteuttaa haavettaan saksofoninsoitosta, hän voi jäädä siihen käsitykseen, ettei voisi oppia soittamaan. Silloin hän ei myöskään pääse nauttimaan omasta musikaalisuudestaan.

Jos ihminen ei uskalla heittäytyä tulkintaan vaan pysyttelee turvallisella alueella ja keskittyy vain oikean sävelen soittamiseen oikeaan aikaan, häneltä jää valtavan suuri osa musiikista ja soittamisesta kokematta.

Soittamaan oppii soittamalla

Totta kai musikaalisuuden eri osa-alueilla on lähtökohtaisia eroja. Toiselle nämä taidot avautuvat luontevammin, kun taas toinen joutuu harjoittelemaan niitä enemmän.

Käsitys omasta epämusikaalisuudesta voi syntyä jo lapsuudessa. Ehkä joku on joskus sanonut, ettet osaa laulaa. Ehkä koulun musiikintunnilla joku toinen oppi nopeammin tai esiintyminen tuntui pelottavalta. Yksittäisestä kokemuksesta on voinut kasvaa vuosikymmeniä mukana kulkenut käsitys: minä en ole musikaalinen. Harvoin kukaan kuitenkaan pysähtyy myöhemmin tutkimaan, onko väite todella totta.

Olen todistanut lukuisia kertoja, kuinka oppilas, jonka on aluksi haastavaa löytää melodioita, hahmottaa rytmejä tai saada kädet tottelemaan pianon ääressä, oppii harjoittelemalla soittamaan hienoja kappaleita.

Eräs oppilaani soitti vuosia ilman, että sain häntä juurikaan rohkaistua tulkitsemaan musiikkia. Sitten eräänä vuonna hän yhtäkkiä uskalsi kokeilla. Sen jälkeen hän on soittanut ihania ja koskettavia tulkintoja upeista kappaleista.

En ole 25-vuotisen soitonopettajanurani aikana tavannut ihmistä, joka ei olisi ollut lainkaan musikaalinen. Olen sen sijaan tavannut paljon ihmisiä, jotka eivät vielä luota omiin musiikillisiin kykyihinsä.

Musikaalisuutta ei tarvitse todistaa ennen soittotunnille menemistä. Soittamaan mennään juuri siksi, että siellä opitaan kuuntelemaan, hahmottamaan rytmiä, hallitsemaan soitinta ja ilmaisemaan musiikkia.

Siksi toivon, että ystäväni vielä tarttuu saksofoniin. Ehkä hänen ei tarvitsekaan ensin ratkaista, onko hän musikaalinen. Riittää, että hän haluaa soittaa.